Varautumisjärjestelyt

Rahoitusmarkkinoiden tärkein muutos varautumisen kannalta on ollut Suomen kansallisen raha- ja valuuttapolitiikan loppuminen ja markan korvautuminen eurolla. Tämän seurauksena kansalliset rahoitusmarkkinat ovat integroituneet osaksi euroopanlaajuisia rahoitusmarkkinoita. Rahoitusmarkkinoiden kansainvälistyminen, toimialaliukumat ja keskittyminen sekä nopea tekninen kehitys ja toimintojen ulkoistaminen muuttavat rahoitusmarkkinoiden uhkien ja kriisien luonnetta, todennäköisyyksiä ja vaikutuksia. Häiriö- ja kriisitilanteiden hallinta on muuttunut entistä moniulotteisemmaksi ja vaikeammaksi.

Rahoitushuollon ja vakuutusalan suunnitteluelinten on edelleen kehitettävä keskinäistä yhteistyötä varautumisessa. Koko toimialalle valmistellaan yhdenmukaiset varautumisohjeet, joiden avulla yhteistyössä alan toimijoiden kanssa pyritään mahdollisimman korkeaan varautumisen tasoon muuttuneissa olosuhteissa.

Rahoitushuollon varautumisen yksi suurimmista haasteista on ulkoistaminen, jolloin on huolehdittava siitä, että riittävän kapasiteetin käytettävyys Suomessa on varmistettu myös ääritilanteiden varalle. Rahoitusalan huoltovarmuutta käsittelevää selvitystoimintaa tehostetaan ja siihen suunnataan lisää voimavaroja.