Valmiussuunnittelu

Riskien kartoitus ja niiden hallinnan suunnittelu ovat yritysten omaehtoista toimintaa, jolla ne pyrkivät huolehtimaan tuotantonsa jatkuvuudesta sekä alihankintojen ja palveluiden saatavuudesta myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Yritysten riskienhallinta ei kuulu valtiolle, mutta se on kiinnostunut varmistamaan kaikissa olosuhteissa niiden yritysten toiminnan, jotka tuottavat välttämättömiä hyödykkeitä väestön toimeentulon ja yhteiskunnan muun huoltovarmuuden kannalta keskeisille alueille.

Varautumisen ja jatkuvuussuunnittelun avuksi Huoltovarmuuskeskus on kehittänyt Huovi-portaaliin työkalun, jota yritykset voivat käyttää apuna oman toimintansa jatkuvuussuunnittelussa. Suunnittelussa kiinnitetään yhä enemmän huomiota koko toimitusketjun hallintaan.

Huoltovarmuuskriittinen yritys tai toimipaikka ylläpitää yrityksensä tietoja Huovi-portaalissa ja käyttää siellä olevaa työkalua oman varautumisensa  kehittämiseen ja tuotantotoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi häiriö- tai poikkeustilanteissa. Poolit kokoavat tilannekuvaa kunkin alan huoltovarmuuden tasoista kehittämisen pohjaksi. Yritys voi myös itse verrata omaa jatkuvuudensuunnittelun tasoaan oman toimialansa tasoon.

Yrityksen tulee arvioida myös poikkeusolojen henkilö- ja materiaalitarpeet, tarvittavat ulkopuoliset palvelut sekä kuljetustarpeet sekä tehdä varaukset asianomaisille tahoille.