|
Joukkoruokailun ruokahuollon valmiussuunnittelu tuli omaksi osa-alueekseen valmiussuunnittelussa 1990-luvun alkupuolella. Koti- ja suurtaloustoimikunta perustettiin Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan organisaatioon. Ensimmäinen ruokahuollon valmiussuunnitteluohje valmistui vuonna 1994.
Vuonna 2004 tapahtuneen Puolustustaloudellisen suunnittelukunnan uudelleenorganisoinnin yhteydessä suurkeittiöt (joukkoruokailu) katsottiin osaksi elintarvikehuollon jakelutoimintaa.
Suomessa on 415 itsehallinnollista kuntaa.
Kunnat tarjoavat 400 milj. ateriaa vuodessa. Se on 50%:ia kaikista kodin ulkopuolella syödyistä aterioista.
Kunnat tuottavat ruokapalvelunsa pääsääntöisesti itse. Kunnilla on käytössään yli 9000 keittiötä. Yli puolet niistä, 5000 kpl, on ns. valmistuskeittiöitä eli ruoka valmistetaan ja tarjotaan samassa paikassa.
Ruokahuollon valmiussuunnittelu nojaa kuntien ruokapalvelutoimintaan ja suurkeittiöverkkoon. Kuntien ruokapalvelutuotantoa on viimeisten kymmenen vuoden aikana monin tavoin uudelleenorganisoitu, tehostettu, keskitetty ja ulkoistettu. Muutokset heijastuvat valmiuteen huoltovarmuudessa ja poikkeustilanteisiin varautumisessa. Myös logistiikasta on tullut entistä kriittisempi ruokapalveluketjun toimivuuden osa.
Edellä selostetut muutokset vaativat ruokahuollon valmiusohjeen päivittämisen vastaamaan 2000-luvun toimintaympäristöä ja toimintaedellytyksiä.Mainitut muutokset ovat synnyttäneet myös ruokahuollon valmiudesta vastuussa olevan henkilöstön koulutustarpeen.
Lataa PDF-tiedostoTiedoston koko 3127 Kt
PDF-dokumenttien lukemiseen tarvitset Adobe Acrobat Readerin, jonka voit ladata maksutta Adoben verkkosivuilta.
|
|